lauantai 23. kesäkuuta 2012

Sekoilua Berliinin-Tegelin lentokentällä

Tegelin lentokenttä, Berliini, Saksa / 23.6.2012

Aamuneljän herätys ei ehkä ollut kaikkein mukavin kokemus tänä aamuna, mutta menetteli. Helsinki-Vantaan Hiltonin early breakfast oli ehtaa cumulus-tasoa. Varsinainen aamupala oisi tainnut viedä kielen mennessään.

Hotelli sijaitsi ihan terminaalin vieressä, joten parin minuutin kävelyn jälkeenkin olinkin jo baggage drop -pisteessä ja matkalla kohti turvatarkastusta. Vielä kuppi kahvia ja lento lähti kellontarkkaan ajallaan. Mutta mutta.

Tähän väliin on kerrottava, että minulla oli muutamia mutkia matkassa liittyen jo viime vuoden lopulla varattuun menolentooni Bangkokiin. Lentoreittinä oli alunperin Vantaa - Berliini - Bangkok ja logistiikka Air Berlinin vastuulla. Kun Berliinin uuden lentokentän avajaiset lykkääntyivät liki vuodella alkuperäisestä muutama viikko sitten, reititti Air Berlin ystävällisesti lentoni uudelleen: Vantaa - Berliini - Abu Dhabi - Bangkok. Tällä aikataululla en olisi tietenkään ehtinyt etukäteen varaamalleni jatkolennolle Bangkokista Malesian Penangille. No onnekseni kuitenkin Air Berlin ilmoitti kesäkuun alussa, että alkuperäinen varaukseni toteutuu kuitenkin.

Haistoin palaneen käryä itse asiassa jo perjantaina, kun web check innissä hyppivät vuoroin näkyvillä alkuperäinen ja uudelleen reititetty varaukseni. Kun yritin tänä aamuna Berliinissä check innata lennolle, kävi ilmi, että varaustani ei löydy enää. Tiitterästi hakeuduin Air Berlinin tiskille motkottamaan asiasta. Asiani ymmärrettiin ja lopputulosta ihmeteltiin esimiehiä myöten niin, että saksan kielen konsonantteja sylettiin luuriin pitkän aikaa. Paljastui, että uudelleen reititetty lentoni oli ainoa mahdollinen, koska uuden lentokentän avajaisten siirryttyä ei Air Berlin ole lainkaan käynnistänyt suoria lentoja Berliinistä Bangkokiin... Ilmeni myös, että aamun Vantaa - Berliini lennon lisäksi minulla oli buukattu myös iltakuuden lento samalla reitillä. Jurnutin asiasta aikani, ja myöntyväinen herra (marssin muuten business-asiakkaiden tiskille) soitteli puheluita ja alkoi järjestellä minulle uutta reititystä Bangkokiin. Lopulta sellainen löytyikin. Viiden aikaan Berliinistä Wieniin (Air Berlin) ja iltakahdeksan aikaan sitten kohti Bangkokia (Austrian Airlines). Uusi reititys mahdollisti sen, että ehdin melko varmasti jatkolennolleni Penangille.

Tähän väliin on sanottava, että Tegel on ahdas, ankea ja tunkkainen lentoasema. Istumapaikat ovat vähissä, eikä viihdettäkään ole oikein tarjolla. MUTTA onneksi hankin muutama viikko sitten hetken mielijohteesta Finnair Diners Club -kortin. Ystäväni, tohtori Pyry aikoinaan kaupitteli kyseistä korttia maailmanpelastajana, jota tosin ei kelpuutettu koskaan oikein missään liikkeessä. Mutta lentoasemilla tämä kortti on rautaa. Parhaillaan vietän kolmatta tuntia lentoaseman loungessa (kuva), johon korttia vilauttamalla on ilmainen pääsy. Tarjolla on siis ilmaiseksi rauhaa, latauspistorasioita, wifi, snackseja, viinejä, paukkuja, olutta 4 eri merkkiä, erikoiskahveja.. Aijai.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti